Kaura-omenapiirasta piti ruveta kokeilemaan Myllärin sivulta. Minulla kun on sokeroimatonta omenasosetta pakasteessa, niin taas laitoin omenien sijasta sitä. Piirakkaan tuli suomalaisista viljoista vain kauraa, joka käy todella minun makuuni. Mielenkiintoista oli myös kokeilla pohjaa fariinisokerilla. Alla oma versioni. Ohjeesta tulee matala piirakka uunipellille.
4 kananmunaa
3 dl fariinisokeria
3 dl gluteenittomia
kaurajauhoja
1 dl gluteenitonta
kauralesettä
2 tl leivinjauhetta
½ tl kardemummaa
1 dl ruokaöljyä (ohjeessa auringonkukkaöljyä)
1 dl kermaa
tai omenamehua
Pinnalle:
n. 5 dl omenasosetta (ohjeessa 6 isoa
omenaa)
2 tl kanelia
1 dl gluteenitonta
kauralesettä
sokeria
Tarjolle
(itse jätin nämä pois ja ostin vaniljakastiketta):
(itse jätin nämä pois ja ostin vaniljakastiketta):
2 rkl tomusokeria
½ tl kanelia
vaniljajäätelöä
Vatkaa munat ja fariinisokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan
sekoittaen.
Kääntele taikinaan lopuksi öljy ja kerma tai omenamehu.
Laita uunipellille leivinpaperi ja levitä taikina.
Leikkaa omenat ohuiksi lohkoiksi ja asettele ne taikinan
päälle. (Itse kun laitoin omenasosetta, niin paistoin pohjaa ensin sen verran, että sain soseen levitettyä pinnalle).
Ripottele pinnalle kanelia, sokeria ja kauralesettä.
Paista 225 -asteessa noin 15 minuuttia.
Tarjoa mehevä omenapiiras vaniljajäätelön kanssa.
Siivilöi pinnalle tomusokeri-kaneliseosta.