Hae tästä blogista

tiistai 8. elokuuta 2017

Suolainen kinuskipiirakka


Brownie-tyylinen piirakkapohja suolaisella kinuskipäällisellä houkutteli kokeilemaan, koska aiempi kokeiluni suolainen kinuskijuustokakku saavutti niin hyvän suosion. Ohje tämänkertaiseen kokeiluun löytyi Yhteishyvän resepteistä. Piirakka on laktoositon ja gluteeniton.

Salted Caramel-piirakka
25 palaa


Pohja 

175 g margariinia
175 g tummaa laktoositonta suklaata (Brunberg)
4 kananmunaa
4,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

3 dl gluteenitonta jauhoseosta
0,75 dl (3/4 dl) kaakaojauhoa
1 rkl leivinjauhetta
1 dl laktoositonta maitoa
 

Täyte 
2 dl fariinisokeria
2 dl laktoositonta vispikermaa
25 g laktoositonta voita
0,5 tl suolaa

Lisäksi pinnalle 

0,5 tl sormisuolaa (käytin ruususuolaa)

Säädä uuni 175 asteeseen.

Sulata rasva ja suklaa mikrossa alhaisella teholla välillä sekoitellen (itse sulatin kattilassa).
Lisää joukkoon muut aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille.
Kypsennä uunissa 30 minuuttia.
Anna jäähtyä.

Keitä sokeria ja kermaa noin 20 minuuttia ahkerasti sekoitellen.

Tiputa kinuskista pisara kylmään veteen.
Jos pisara pitää muotonsa eikä leviä, on kinuski valmista.
Anna jäähtyä pari minuuttia ja sekoita joukkoon voi ja suola.
Levitä kinuski piirakan päälle.
Anna jäähtyä huoneenlämmössä ennen leikkaamista.
Säilytä jääkaapissa.