Muistilista valmiiden leivontareseptien kokeiluista ja omaan käyttöön tuunaamisesta. Kaati eli esiliina ettee ja leipomaan!
Hae tästä blogista
sunnuntai 25. kesäkuuta 2017
Brita-kakku raparperitäytteellä
Brita-kakkua en ole koskaan ennen kokeillut, mutta kokeilun jälkeen piti tehdä heti seuraavana päivänä toinen, kun ekan päivän kakku hävisi jonnekin. Alkuperäinen ohje on täältä. Tein pieniä muutoksia. Raparperihillon keittämisellä aloitin, että se sai kunnolla aikaa jäähtyä.
Pohja:
125 g laktoositonta voita
1 dl sokeria
3 kpl keltuaisia
1,5 dl hienojakoista gluteenitonta jauhoseosta, esim. Semper Fin Mix
2 tl leivinjauhetta
1 dl laktoositonta maitoa
Pinnalle:
3 kpl valkuaisia
1,5 dl sokeria
Täyte:
5 dl raparperin paloja
0,75 dl sokeria
0,5 tl kanelia
1 rkl vettä
1 tl vaniljasokeria
2 dl laktoositonta vispikermaa
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa keltuaiset joukkoon yksitellen. Yhdistä leivinjauhe jauhoihin ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Voitele leivinpaperi. Levitä taikina paperille pellin kokoiseksi.
Pese ja kuivaa työvälineet. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen vaahtoon. Kun vaahto on kiinteää, levitä se varovasti pohjan päälle pellille. Vanha ohjehan on, että valkuaisvaahto on valmista kun kulhon voi kääntää ympäri ilman että vaahto valuu.
Paista 175-asteessa uunissa noin 25 - 30 minuuttia, kunnes marenki on saanut kauniin kullanruskean värin. Anna jäähtyä.
Laita raparperinpalat, sokerit, vesi ja kaneli kattilaan. Kiehauta kunnes raparperit ovat pehmenneet. Anna seoksen jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä se raparperiin.
Leikkaa jäähtynyt kakkulevy kahtia isommaksi kakuksi, tai neljään osaan pienemmäksi mutta korkeammaksi kakuksi. Levitä täytettä väliin ja pinoa levyt päällekäin. (Koristele esim. mansikoilla.)
Omar-palat
150 g laktoositonta voita
3 munaa
1,5 dl sokeria
4,5 dl gluteenittomia jauhoja (laitoin puolet Viljatuotteen ja puolet Semperin jauhoseosta)
3 - 4 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
1 tl vanilja-aromia
1,5 dl laktoositonta maitoa
Omar-kinuski
2 dl laktoositonta vispikermaa
1 pss (220 g) Omar-karkkeja
Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Sulata rasva juoksevaksi.
Sekoita jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe.
Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon maito, hieman jäähtynyt rasva ja vanilja-aromi. Lisää jauhoseos pienissä erissä hyvin vatkaten.
Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 10 – 12 minuuttia. Tarkkaile pohjaa paistoajan lopulla, etteivät reunat ala kärvähtää. Tarkista pohjan kypsyys puutikulla.
Ota pohja uunista ja jätä jäähtymään. Pohjan on oltava huoneenlämpöinen siinä vaiheessa, kun levität kuorrutuksen.
Omar–kinuskin valmistaminen
Kuumenna kerma pienessä kattilassa lähes kiehuvaksi. Lisää karkit. Keitä kinuskia miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 20 - 30 minuuttia. Kinuskin valmiuden voi testata valuttamalla sitä lusikasta nauhana kattilaan: kun lusikasta valuva nauha piirtää jäljen kinuskin pintaa, ollaan valmiita.
Anna jäähtyä hetki, mutta varo ettei kinuski mene liian tönköksi, jolloin levittäminen on vaikeaa.
Levitä kinuski jäähtyneen pohjan päälle levyn keskeltä aloittaen. Leikkaa reunat pois. Ripottele pinnalle nonparelleja, koristeluhelmiä tms, leikkaa siisteiksi paloiksi ja tarjoile.
Omar-palat voi myös pakastaa.
perjantai 16. kesäkuuta 2017
Raparperipiirakka vaniljarahkapäällisellä
Jääkaapissa oli vaniljarahkapurkki ja ulkona raparperinvarsia, joten piti etsiä helppo ja nopea piirakkaohje. Sellainen löytyi täältä, mutta kun kaapissa ei ollut maissijauhoja, niin korvasin ne Semperin Finmixillä. Tässä minun versioni, joka on laktoositon ja gluteeniton:
Pohja:
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1-2 tl vaniljasokeria
150 g laktoositonta voita
2½ dl Viljatuotteen vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1 dl Semperin Finmix vaaleaa jauhoseosta (alkup. maissijauhoja)
2 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1-2 tl vaniljasokeria
150 g laktoositonta voita
2½ dl Viljatuotteen vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1 dl Semperin Finmix vaaleaa jauhoseosta (alkup. maissijauhoja)
2 tl leivinjauhetta
Sulata voi. Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita
lusikalla taikinaksi. Painele taikina leivinpaperilla vuorattuun
piirakkavuokaan (24-25 cm).
Täyte:
3 raparperin vartta
200 g laktoositonta vaniljarahkaa
1 kananmuna
2 rkl sokeria
3 raparperin vartta
200 g laktoositonta vaniljarahkaa
1 kananmuna
2 rkl sokeria
Pilko raparperit ja levitä palat pohjan päälle. Sekoita
keskenään rahka, kananmuna ja sokeri, levitä seos raparperien päälle. Laita
uuniin 200 asteeseen 40 minuutiksi.
perjantai 2. kesäkuuta 2017
Raparperi-vadelmapiirakka
Vaikka kesä on kylmä, raparperit silti jaksaa jo kasvaa. Päätin kokeilla MaaBaker-blogista löytämääni ohjetta (alkujaan Glorian ruoka&viini-lehdestä 3/2016). Tein taas gluteenittoman ja laktoosittoman.
Raparperi-vadelmapiirakka
Pohja:
200 g laktoositonta voita
6,5 dl gluteenittomia jauhoja (laitoin puolet Semperin Fin Mixiä ja puolet Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta)
4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 sitruuna
2 dl laktoositonta piimää
2 dl laktoositonta kevytkermaa
2 kananmunaa
Täyte:
1 l raparperia paloina
2 dl vadelmia
Muruseos:
75 g pehmeää laktoositonta voita
2,5 dl gluteenittomia jauhoja
1,5 dl sokeria
1/4 tl suolaa
Valmistus:
Sulata voi.
Sekoita keskenään kuivat aineet.
Raasta sitruunasta kuori ja purista hedelmästä mehu.
Lisää mehu, kuoriraaste, piimä, kerma, munat ja voisula
kuiva-aineiden joukkoon.
Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja kaada se leivinpaperilla
päällystetylle reunalliselle uunipellille.
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Sekoita muruseoksen aineet keskenään.
Leikkaa raparperit 1-2 cm:n paloiksi.Levitä raparperit ja
vadelmat piirakan päälle.
Ripottele muruseos pintaan.
Paista uunissa 45-50 minuuttia tai kunnes taikina on
kypsää.
Piirakan voi tehdä myös ilman muruseosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)